Eri mallien kaasunaamareita on käytetty laajalti noin kahden vuosisadan ajan: niitä tarvitaan asiantuntijoille, jotka tekevät haitallista työtä eri teollisuudenaloilla, sekä sotilashenkilöstölle ja siviileille, jotka tietyissä olosuhteissa joutuvat paikkoihin, joissa kaasuille on vaarallista terveyttä. Suunnitteluominaisuuksista riippumatta kaikilla kaasunaamareilla on yksi tarkoitus - ne estävät myrkytysuhan.
Kaasunaamarin luomisen historia
Toistaiseksi ei ole yksimielisyyttä siitä, kenen on tarkalleen katsottava olevan kaasunaamarin keksijä, koska tämän laitteen prototyypit tunnettiin jo keskiajalla. Ruttoepidemian aikana lääkärit käyttivät naamioita, joissa oli pitkä nokka. Nämä nokat olivat täynnä lääkekasveja. Keskiajan lääkärit uskoivat, että tällaiset naamiot estivät tartunnan.
Historioitsijoiden mukaan maailman ensimmäisen kaasunaamarin loi vuonna 1847 amerikkalainen keksijä Lewis Haslett. Tämän tuolloin ainutlaatuisen laitteen tarkoituksena oli estää ei-toivottu sisäänhengitys: huopasuodatin tarttui haitallisiin aineisiin ja antoi ihmisen hengittää vahingoittamatta kehoaan. Haslettin keksimä kaasunaamari antoi hengittää johdonmukaisesti suun tai nenän läpi, kun henkilö oli paikassa, jossa ilmassa oli haitallisia epäpuhtauksia.
Tulevaisuudessa keksijät ympäri maailmaa ovat pyrkineet parantamaan suodattimia luomaan tehokkaampia kaasunaamareita, jotka ovat osoittautuneet välttämättömiksi tietyissä olosuhteissa. Useimmissa tapauksissa niitä käytettiin pölyn ja muiden pienten hiukkasten suodattamiseen estämään niiden pääsy hengityselimiin. Tällaiset kaasunaamarit eivät kuitenkaan voineet suojata ihmiskehoa kaasumaisten myrkkyjen kielteisiltä vaikutuksilta.
Ensimmäisen modernin kaasunaamarin keksi vuonna 1912 musta amerikkalainen Garrett Morgan. Laite on suunniteltu suojaamaan insinöörejä ja palomiehiä, jotka on pakko työskennellä myrkyllisessä ympäristössä. Vuonna 1914 saksalainen keksijä Alexander Drager patentoi kaasunaamarin suunnittelun Amerikassa.
Zelinskyn keksintö
Vuonna 1915 venäläinen tiedemies Nikolai Dmitrievich Zelinsky kehitti ensimmäisen suodatettavan hiilikaasunaamarin, jonka Antantin joukot ottivat käyttöön vuonna 1916. Ensimmäistä kertaa historiassa aktiivihiiltä käytettiin tärkeimpänä sorbenttimateriaalina.
Ensimmäinen tilaus Zelinskyn kehittämille 200 tuhannen kappaleen kaasunaamareille tehtiin pääesikunnan painostuksella keväällä 1916. Suurissa erissä hiilikaasunaamaria alettiin kuitenkin valmistaa Venäjällä vasta, kun Zelinskyn keksintö toteutettiin Saksassa ja Englannissa. Ja tällaisen myöhästyneen tunnustamisen jälkeen venäläiselle tiedemiehelle ei maksettu penniäkään keksinnöstään.
