Siirtomaat ovat valtioita tai alueita, jotka ovat vallanneet voimakkaammat ulkomaiset vallat, jotka olivat metropoleja suhteessa siirtomaisiin. Koloniaalipolitiikka sisälsi pääsääntöisesti valloitussodat siirtomaahallintojärjestelmän perustamisen myötä.
Ohjeet
Vaihe 1
Ensimmäiset siirtokunnat perustettiin tarkoituksena vangita alkuperäiskansat orjuuteen metropolien inhimillisten voimavarojen täydentämiseksi. Amerikan löytämisen jälkeen vedellä kulkeneiden kauppakampanjoiden kehittyessä alkoi siirtomaa-ajan kukoistus. Jotkut ensimmäisistä merkittävistä siirtokunnista olivat Etelä-Amerikka, Intia ja Itä-Afrikka, jotka Espanja ja Portugali valloittivat löytökaudella 1400-luvulla. Kaksi vuosisataa myöhemmin Hollannista tuli myös merkittävä metropoli, joka nautti myös etuoikeuksista vesikaupan reiteillä.
Vaihe 2
Suurimpia siirtomaita koko siirtomaahistorian historiassa voidaan pitää Intiana ja Afrikana. Iso-Britannia, yksi tuon ajan voimakkaimmista metropoleista, tuli Intian ja Etelä-Afrikan metropoliksi 1800-luvulla. Afrikan Algeria ja Tunisia olivat Ranskan alaisia. Valloittajamaat toisaalta kehittivät aktiivisesti siirtomaidensa taloutta ja maataloutta, toisaalta ryöstivät alaisten maiden rikkauksia viemällä taide- ja korutuotteita. Kulttuurilaajennuksella siirtomailla oli myös etuja ja haittoja. Kolonialistit istuttivat usein uskontonsa ja kielensä paikallisille asukkaille, pyrkivät hävittämään ihmisten identiteetin alistamalla sen maailmanlaajuisille standardeille. Samalla metropoleille monet siirtokunnat olivat velkaa koulujen, sairaaloiden, orpokotien ja muiden sosiaalisten ja kulttuuristen tilojen ilmestymisen.
Vaihe 3
Pesäkkeiden uudelleenjako oli yksi syy ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen. Englanti, Ranska ja Saksa taistelivat Afrikan puolesta, brittiläiset joukot miehittivät Bagdadin, saksalaiset valloittivat Oseanian saaret, joiden kokonaispinta-ala oli kolmasosa omasta maastaan. Kaukoidässä veristen toimien seurauksena joukko siirtomaa siirtyi Saksan vaikutuksesta Japaniin. Sodan päättymisen jälkeen alkoi siirtomaakriisi, jonka synnyttivät vapautussodan aallot siirtomaissa, kuten Intiassa, Egyptissä, Afganistanissa, Turkissa ja monissa muissa.
Vaihe 4
Viimeinen virstanpylväs siirtomaa-maailman historiassa oli toinen maailmansota. Natsismin ja fasismin häviämisen jälkeen monet armeijaan kutsuttujen siirtomaiden asukkaista eivät asettaneet aseitaan aloittaessaan omaa sotaa maan autonomian puolesta. Kansalliset asevoimat hyökkääjiä vastaan ilmestyivät Filippiineillä, Syyriassa, Libanonissa, Pohjois-Vietnamissa, Kiinassa, Jordaniassa. Pian kaikki nämä valtiot julistettiin suvereeneiksi. Vuonna 1947 yksi suurimmista siirtomaista, Intia, saavutti myös itsenäisyyden. Ja 1900-luvun 50-luvun alkupuolella Afrikka alkoi taistella vapautumisestaan äitimaista. 60-luvulla dekolonisointi saatiin päätökseen käytännössä kaikkialla maailmassa, missä vapaaehtoisesti, missä vihamielisyyksien avulla. Siellä ei ole kuitenkaan tarvetta puhua siirtomaiden käsitteen täydellisestä katoamisesta: siirtokunta korvattiin uuskolonisaatiolla, koska jotkut entiset metropolit jatkavat epävirallista valvontaa alueille, jotka olivat heille aiemmin kuuluneet.
